Kehittyvät palvelut
Haastattelussa Suomen kokenein kaukolämpölaitteiden asentaja
Istumme viihtyisässä kokoustilassa Vantaalla. Pihalla sataa vettä, ja keskustelun aiheena on suomalaisen kaukolämmön nykytila ja tulevaisuus. Pöydän toisella puolella istuvat Lämpöhuolto Group Oy:n toimitusjohtaja Juuso Pelkonen ja operatiivinen päällikkö Helmi Viippola. Molemmat tuntevat kaukolämpöalan läheltä, mutta hieman eri näkökulmista.
Lämpöhuolto on Suomen kokenein kaukolämpölaitteiden asentamiseen ja huoltamiseen erikoistunut yritys. Yhtiö toimii pääasiassa Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Asiakaskunta koostuu taloyhtiöistä, pientaloista, yrityksistä sekä ammattimaisista kiinteistönomistajista.
”Meillä on erittäin hyvä näköalapaikka siihen, mitä kaukolämpöasiakkaille kuuluu. Käymme vuosittain sadoissa, ellei jopa tuhansissa lämmönjakohuoneissa. Tapaamme työssämme isännöitsijöitä, kiinteistönomistajia ja taloyhtiöiden edustajia. Näemme käytännössä, miten lämmitysjärjestelmät toimivat ja millaisia ajatuksia asiakkailla kaukolämmöstä on”, Pelkonen kertoo.
Kaukolämpömarkkina on viime vuosina elänyt voimakkaasti: erilaiset lämmöntuotantotavat, energiayhtiöiden hinnoittelumallit ja uudet palvelutuotteet ovat muuttaneet markkinaa. Pelkosen mukaan kaukolämpöasiakkuudet ovat kuitenkin vakiintuneet turbulentimpien vuosien jälkeen.
”Kaukolämmöstä irtaantumisen pohtiminen on selvästi rauhoittunut. Erityisesti ammattimaiset kiinteistönomistajat ovat alkaneet tarkastella eri lämmitysmuotoja entistä kriittisemmin. Kaukolämmön toimintavarmuus, helppo ylläpidettävyys ja ennakoitavat elinkaarikustannukset ovat merkittäviä kilpailuetuja.”
Maalämpö ei ole osoittautunut kaikille odotusten mukaiseksi ratkaisuksi
Maalämpöön siirtyminen oli muutama vuosi sitten voimakkaassa kasvussa. Nyt markkinassa on nähtävissä selvä rauhoittuminen. Pelkosen mukaan erityisesti ammattimaisten kiinteistönomistajien suhtautuminen maalämpöön on muuttunut kokemusten karttuessa.
”Lämpöpumput ovat osoittautunut monelle kiinteistönomistajalle odotettua työläämmäksi ja vikaherkemmäksi lämmitysmuodoksi. Järjestelmät vaativat ylläpitoa, huoltoa ja teknistä osaamista. Kun kiinteistönomistajalla on useita kymmeniä tai satoja kohteita, järjestelmän ylläpidettävyys ja toimintavarmuus korostuvat aivan eri tavalla kuin yksittäistä kiinteistöä tarkasteltaessa.”
Ammattimaiset kiinteistönomistajat ovatkin alkaneet painottaa entistä enemmän koko lämmitysjärjestelmän elinkaaren aikaista toimivuutta pelkkien energiansäästölaskelmien sijaan.
”Lämmitysmuotoa valittaessa tulisi aina tarkastella kokonaisuutta. Investointikustannuksien ja energian hinnan lisäksi pitää huomioida huolto, ylläpito, korjaukset ja järjestelmän vaatima työ. Halvin energialaskelma ei välttämättä tarkoita edullisinta kokonaisuutta. Kiinteistöportfoliossa poikkeamat ja pilottikokeilut voivat olla kehityksen kannalta välttämättömiä, mutta lämmityksen osalta niistä on koitunut kalliita oppirahoja”, Pelkonen painottaa.
Kaukolämmön hinnoittelu ja palvelut kaipaavat selkeämpää viestintää
Kaukolämpöyhtiöt ovat kehittäneet viime vuosina uusia hinnoittelumalleja ja palveluita. Parempaan jäähtymään perustuvat kannustimet ja kysyntäjousto tarjoavat kiinteistöille mahdollisuuksia vaikuttaa lämmityskustannuksiinsa.
Operatiivinen päällikkö Helmi Viippola näkee asiakasrajapinnassa, ettei uusien palveluiden ja hinnoittelumallien ymmärtäminen ole aina yksinkertaista.
”Kaukolämpömarkkina on murroksessa. Energiayhtiöillä on erilaisia hinnoittelukomponentteja ja palvelutuotteita, joiden nimet ja toimintaperiaatteet vaihtelevat yhtiöittäin. Tämä aiheuttaa hämmennystä loppukäyttäjien keskuudessa. Isännöitsijöiden ja taloyhtiöiden pitäisi pystyä ymmärtämään, mistä heidän energiakustannuksensa muodostuvat ja millä konkreettisilla toimenpiteillä niitä voidaan pienentää.”
Viippolan mukaan haaste ei ole pelkästään uusien tuotteiden määrä, vaan myös se, miten niiden hyödyistä viestitään asiakkaalle.
”Asiakkaalle pitäisi pystyä kertomaan selkeästi, mitä kiinteistössä tapahtuu, miten esimerkiksi kysyntäjoustoa toteutetaan ja mitä hyötyä palvelusta saadaan. Pelkkä uuden palvelutuotteen nimi ei vielä kerro asiakkaalle mitään. Isännöitsijöiden ja taloyhtiöiden hallitusten on vaikea tehdä perusteltuja päätöksiä, jos palveluiden todellinen sisältö jää epäselväksi.”
Viippolan mukaan kaukolämpöyhtiöiden tulisi panostaa entistä enemmän yhteiseen ja pitkäjänteiseen viestintään.
”Kaukolämmöllä on paljon vahvuuksia, mutta niitä ei aina osata tuoda riittävän selkeästi esille. Jos emme itse kerro palveluistamme ja niiden hyödyistä, kilpailevien lämmitysmuotojen markkinointiviestit täyttävät helposti syntyvän tyhjiön.”
Lämpöhuolto tekee kaukolämmöstä palvelua
Lämpöhuollon liiketoiminnan ytimessä ovat kaukolämpölaitteiden asennukset, uusimiset ja huoltopalvelut. Yritys on toteuttanut tuhansia lämmönjakokeskusten uusimisia ja rakentanut vahvan aseman suomalaisessa kaukolämpöosaamisessa.
Pelkosen mukaan kaukolämmön kilpailukyky ei kuitenkaan muodostu pelkästään energiayhtiön toimittamasta lämmöstä.
”Meidän näkökulmastamme kaukolämpö on paljon muutakin kuin putkea pitkin kiinteistöön toimitettavaa energiaa. Se on kokonaisuus, johon kuuluvat toimiva laitteisto, asiantunteva huolto ja asiakkaan tarpeisiin vastaava palvelu.”
Viippola korostaa, että Lämpöhuollon työssä tärkeää on nimenomaan asiakkaan lähellä toimiminen.
”Me olemme päivittäin tekemisissä niiden ihmisten kanssa, jotka vastaavat kiinteistöjen arjesta. Asiakkaalle on tärkeää, että hänellä on kumppani, joka tuntee kiinteistön lämmitysjärjestelmän ja pystyy auttamaan sekä ongelmatilanteissa että ennakoivassa ylläpidossa. Haluamme, että asiakas kokee saavansa muutakin kuin yksittäisen asennuksen tai huoltokäynnin.”
Lämpöhuolto toimii lähellä loppukäyttäjää ja näkee päivittäin, miten kaukolämpö toimii käytännössä. Tämä antaa yritykselle mahdollisuuden tuoda asiakasrajapinnasta saatavaa tietoa myös koko alan kehittämiseen.
”Olemme asiakkaalle usein se ensimmäinen taho, johon otetaan yhteyttä, kun lämmitysjärjestelmässä ilmenee ongelmia tai sen toimintaa halutaan parantaa. Meidän tehtävämme on varmistaa, että asiakkaan lämmönjakokeskus toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla pystymme kertomaan, millaisilla ratkaisuilla kiinteistön toimintaa ja energiatehokkuutta voidaan kehittää”, Pelkonen lisää.
Pelkonen haluaa myös korostaa kotimaisen kaukolämpölaiteosaamisen merkitystä.
”Suomessa on maailmanluokan osaamista kaukolämpölaitteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja asentamisessa. Meillä on olosuhteisiimme kehitettyjä laadukkaita ratkaisuja, eikä vastaavia laitteita ole mitään syytä lähteä hakemaan ulkomailta.”
Kaukolämpö ei ole huoltovapaa – mutta erittäin varmatoiminen
Keskustelun lopuksi Pelkonen haluaa nostaa esille yhden kaukolämpöön liittyvän yleisen käsityksen, jota hän pitää hieman harhaanjohtavana.
”Kaukolämpöä markkinoidaan toisinaan huoltovapaana lämmitysmuotona. Sitä se ei kuitenkaan ole. Lämmönjakokeskus on tekninen laitteisto, jossa on venttiileitä, pumppuja, lianerottimia, lämmönsiirtimiä ja muita komponentteja. Ne tarvitsevat säännöllistä tarkastamista ja huoltoa.”
Tämä ei kuitenkaan vähennä kaukolämmön vahvuuksia. Päinvastoin.
”Kaukolämpö on erittäin varmatoiminen ja ylläpidettävyydeltään helppo lämmitysmuoto. Säännöllisellä huollolla varmistetaan, että laitteisto toimii suunnitellusti, energiankäyttö pysyy tehokkaana ja mahdolliset viat havaitaan ennen kuin ne aiheuttavat suurempia ongelmia”, Pelkonen toteaa.
Pelkosen ja Viippolan mukaan kaukolämmön tulevaisuus rakentuu paitsi kilpailukykyisestä energiantuotannosta myös siitä, kuinka hyvin asiakkaiden tarpeisiin pystytään vastaamaan.
”Me haluamme olla mukana tekemässä kaukolämmöstä entistä parempaa palvelua. Kun laitteet toimivat, asiakkaat saavat ymmärrettävää tietoa ja huolto pelaa, kaukolämmöllä on erittäin vahva asema myös tulevaisuudessa”, Pelkonen ja Viippola toteavat.
Teksti: Justus Luokkanen
Kuvat: Lämpöhuolto Group Oy
