Ajatukseni tälle blogille lähti luettuani Kiinteistölehden erinomaisen ja tiiviin pääkirjoituksen. Kysymys kuuluu jo otsikossa: mikä kaukolämmössä maksaa?

Kaukolämmön hinnoittelu on paikkakunta- ja verkkokohtaista ja siihen vaikuttavat listattujen polttoaineiden, investointien, hinnoittelumallien ja asukastiheyden lisäksi asiat, joiden merkityksestä haluttaisiin viestiä ymmärryksen syventämiseksi, mutta huolto- ja toimitusvarmuuteen liittyvät realiteetit vaikeuttavat tätä. Geopoliittinen tilanne alleviivaa sitä, miksi hyshys-asiat tulee pitää yhtiöiden omana tietona.

Kaukolämmössä oleminen tarkoittaa linkittymistä kaukolämpöverkkoon, johon tuotetaan lämpöä lukuisista eri lähteistä. Näitä ovat niin perinteiset kaukolämpölaitokset kuin myös lukuisat erilaiset hukkalämmön lähteet, joita hyödynnetään useimmiten teollisten lämpöpumppujen avulla. Jos yksi tuotantomuoto olisi poissa pelistä, muut lämmönlähteet kykenevät korvaamaan tämän. Myös tuotantolaitoksien sisällä on mietitty tuotannon varmistamista esimerkiksi rikkoontumistilanteissa. Jos kaukolämpöverkko vaurioituisi jostain syystä (oli syy sitten tahallinen, tahaton tai luonnonvoimien aiheuttama), on kaukolämpöverkkoa suunniteltu ja kehitetty niin, että lämpö saadaan mahdollisesti toista reittiä loppuasiakkaalle. Kaukolämpöyhtiö on valmiina toimimaan vuoden jokaisena hetkenä.

Tuotannon moninkertainen varmistaminen voi sisältää kaukolämpöyhtiöiden ja alalla toimivien palveluntuottajien välisiä sopimuksia, joissa tilanteen ollessa päällä varakalusto lähtee liikenteeseen tiukalla aikataululla toimittamaan varaenergiaa kaukolämpöyhtiölle. Millaisilla kalustoilla tämä tehdään, mistä kalusto saapuu paikalle ja missä sovitut liityntäpisteet ovat… nämä kuuluvat edellä mainitsemaani hyshys-kategoriaan.

Ymmärrän hyvin näkökulman lämmitystavan vaihtamiselle pois kaukolämmöstä, mutta siirtyminen toiseen lämmitysmuotoon taloyhtiössä tarkoittaa käytännössä kiinteistökohtaiseen lämpöpumppuun siirtymistä. Nyt olemmekin suurimman lämmitysmuotojen välisen eron äärellä: esimerkiksi maalämmössä taloyhtiöllä on käytössään yksi lämmönlähde, eli lämpöpumppu. Kaukolämmössä asiakkaan kiinteistö lämpenee jokaisella lämmönlähteellä, jotka johdetaan kyseiseen kaukolämpöverkkoon. Kaukolämmössä asiakkaan lämmönsaanti on varmennettu toimilla, joista jokaista ei voi julkisesti avata. Maalämmössä tämä sama lupaus toimitusvarmuudesta koskettaa toimitettavaa sähköenergiaa, jolla lämpöpumppujärjestelmä toimii, mutta ei lämpöä, joka tuolla pumpulla tuotetaan. Tässä taloyhtiö on niin sanotusti omillaan. Maalämpökiinteistöissä on yleensä sähkökattila lisänä tai jopa varalla, mutta lämmöntuotanto pelkällä sähkökattilalla on useimmiten hyvin kallista.

Asiakas ei kuitenkaan osta järjestelmää vaan palvelun. Huolto- ja toimitusvarmuus ovat asioita, jotka ovat monella tapaa näkymättömiä komponentteja. Loppukädessä myös maan turvallisuuden näkökulmasta asian on parempi olla näin. Normaalissa tilanteessa katse kääntyykin arkisiin kysymyksiin, kuten kuluihin.

Kaukolämmössä asiakkaat voivat tehdä paljonkin energiankulutuksessaan. Konservatiivinen energiansäästö laskemalla huonelämpötiloja on merkittävä toimi, minkä lisäksi uudet ajattelumallit, kuten perusvuokraan tai -vastikkeeseen kuuluva enimmäislämpötila, ovat mielestäni tervetulleita. Näiden lisäksi kaukolämpöyhtiöt palkitsevat lisääntyvissä määrin järkevästä energiankulutuksesta: kysyntäjoustopalvelut voivat heijastua vähentyneen energiankulutuksen lisäksi taloyhtiön perusmaksuihin. Näistä mahdollisuuksista viestiminen selkeästi ja aktiivisesti asiakkaille tulisi olla jokaisen palvelua tarjoavan lämpöyhtiön jokapäiväistä työtä.

Mikä siis kaukolämmössä maksaa? Vastaus on monimutkainen ja haastava. Näenkin kaukolämpöyhtiöiden tasapainoilun haasteet viestinnässä, kuin myös energiaa ostavien asiakkaiden päätöksenteon eri puolet.

Teksti: Justus Luokkanen